USMIN MAJA

Idea seuran jäsenten viihtyvyyden ja vapaa-ajanvietto mahdollisuuksien parantamisesta lähti liikkeelle jo vuonna 1936, kun silloinen puheenjohtaja Teuvo Kivikoski ehdotti, että alettaisiin etsimään Hyvinkään lähiympäristöstä sopivaa rantapalstaa, johon rakennettaisiin seuralle maja.

Valittiin toimikunta, joka alkoi selvittämään mahdollisuuksia. Sota-aika kuitenkin siirsi hankkeen toteutumista ja vasta 1948 saatiin kuulla, että Metsähallitukselta voitaisiin saada rantapalsta vuokratuksi Usminjärven rannalta. Asia eteni ja 1952 laskettiin rakennuksen perustuksia. Monien talkootuntien jälkeen vietettiin juhannuksena 1954 majan tupaantuliaisia.

Vuonna 1955 päätettiin perustaa säätiö hoitamaan Usmin majaa.

Sauna valmistui kesällä 1956. 

Vuosien varrella on uutta ja parempaa suunniteltu ja toteutettukin. On hankittu vene, tehty laituri, räjäytetty kallio ja tilalle rakennettu betoniset portaat, on rakennettu kivikkoiseen maastoon kaivo sekä raivattu lento-/koripallokenttä majan läheisyyteen.

Maa-alue ostettiin valtiolta 1990-luvulla.